Etusivu
Keskustelupalsta
Toimintakalenteri
Linkkejä
Yhteystiedot
Futis
PANSIO-PERNO PAPENU RY
WWW.PAPENU.NET

08.04.2011 Toimintakalenteri päivitetty
MIKÄ ON PAPENU?

Kaikki sai alkunsa vuonna 1993 kun viisi nuorta kokoontui Valmetinkatu 2:ssa erääseen yksiöön tarkoituksenaan perustaa yhdistys, joka sittemmin sai nimekseen Pansio - Perno Nuoret ry, mistä nykyisin käytetään lyhennettä PaPeNu. Laadimme perustamisasiakirjat ruutupaperille, jotka kirjoitti puhtaaksi Pansion nuorisotalon silloinen työntekijä Anneli Laaksonen, jolle olemme aina kiitollisia avustaan yhdistystämme perustettaessa. Virallinen ilmoitus siitä, että olimme tulleet hyväksytyksi yhdistysrekisteriin, tuli vasta vuonna 1995. Vuoden 2006 vuosikokous päätti muuttaa nimeä, uusi virallinen nimemme on Pansio-Perno PaPeNu ry. Yhdistyksen perustamisen yhtenä syynä tai kimmokkeena toimi tuolloiset Turun kaupungin liikuntatoimen uudet ohjeet, joiden mukaan vain yhdistykset saivat koulujen salivuoroja iltaisin käyttöönsä.

Tänään yhdistykseen kuuluu reilut kuusikymmentä jäsentä, joiden keski-ikä lienee noin 32 vuotta. Jäsenistä 90% asuu Pansio - Perno alueella ja loputkin 10% on alueelta lähtöisin. Toimintamme on alkuvuosista laajentunut jäsenmäärän kasvun myötä ja samalla se on myös monipuolistunut. Aluksi meillä oli satunnaisia salivuoroja Pernon koulusta, joilla jäsenemme harjoittelivat "sählyä". Yhdistyksen salibandyjoukkue on nyt jo useita vuosia pelannut salibandya Salibandyliiton alaisissa miesten sarjoissa. Kaudella 2010-2011 joukkueemme pelasi salibandya miesten Suomen Salibandyliiton 4. divisioonaa sijoittuen omassa lohkossaan kolmanneksi.

Meillä on ollut myös matkan varrella jäävuoroja Varissuon jäähallissa ja palloiluvuoroja Impivaaran palloiluhallissa. Harjoitusajat joita saimme, olivat kuitenkin huonosti töissä käyville sopivia, joten niistä luovuttiin. Olemme osallistuneet myös suopotkupallon MM-kisoihin vuosina 2003 ja 2004, jolloin sijoituksemme oli 53. yhteensä yli 100 osanottajajoukkueen joukosta. Meillä on myös ollut usean vuoden ajan säännölliset harjoitusvuorot Pernon koulun kentältä, missä jalkapallojoukkueemme on harjoitellut.

Urheilullisen toiminnan lisäksi toimintaamme kuuluu koko perheen retki valittuun kohteeseen. Vuonna 2011 kohteena tulee olemaan Särkänniemen huvipuisto Tampereella. Järjestämiemme tilaisuuksien tavoitteena on ollut osallistumisen mahdollisimman matala kynnys, jonka vuoksi omavastuuosuus ei ole saanut olla este osallistumiselle.

Varainhankintamme koostuu mm. jäsenmaksuista ja erilaisista talkootöistä. Jäsenmaksumme vuonna 2011 on yli 18-vuotiailta 10€ ja alle 18-vuotiailta 5€.

Terveisin

Turja Lehtonen

perustajajäsen ja puheenjohtaja





Pansio-Perno PaPeNu ry 2011